Seuran esittely

Helsingin Shukokai Karaten päävalmentajana toimii Sensei
Jarmo Rajala 6.dan. Sensei Rajalan lisäksi pääasiallisina valmentajina Helsingin Shukokai Karatessa toimivat Pentti Bruun (4.dan) ja Juhani Rajala (4.dan). Lisäksi seurassamme harjoittelee ja valmentaa 14 mustan vyön haltijaa, joilla lähes kaikilla on erilaisia saavutuksia MM-tasolla.

Seuramme on perustettu 1987 ja on Itä-Helsingin vanhin karateseura, jolla on ohjattuja harjoituksia viikossa lähes 30 tuntia. Harjoittelemme Vuosaaren Urheilutalon suojissa, josta löytyy harjoitussalimme eli dojomme. Ikärakenne seurassamme on melko tasainen, alle kouluikäisistä eläkeläisiin. Seurassamme harjoittelee myös paljon perheitä, siksi olemmekin järjestäneet harjoitukset junioreille ja aikuisille peräkkäin samoina päivinä. Lauantaisin on mahdollista harjoitella samaan aikaan. Olemme jakaneet valmennuksen eri ryhmiin pääasiassa iän ja vyöarvon mukaisesti. Näin kaikki saavat parasta mahdollista opetusta omalla tasollaan. Harjoituksia on kuutena päivänä. Junioreilla on ryhmästä riippuen mahdollisuus käydä kolmena tai neljänä päivänä viikossa, ja aikuisilla sekä nuorilla 5 päivänä viikossa. Tämän lisäksi on mahdollista harjoitella vapaavuoroilla.

Seuramme toimii aktiivisesti, erilaisia tapahtumia järjestetään jatkuvasti mm. erilaisia leirejä, kilpailuja, koulutustilaisuuksia, alueharjoituksia sekä muita yhteisiä tapahtumia.

©2018 KARATE - Suomen Shukokai Karateliitto: Espoo, Hamina, Helsinki, Imatra, Järvenpää, Kotka, Lappeenranta, Laukaa, Oulu, Porvoo, Savitaipale, Savonlinna, Suomenniemi, Tammisaari ja Vantaa - (tekninen toteutus www.tulilla.fi)