1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  >
 Santeri Nuottamo voitti MM-hopeaa Tukholmassa
22.07.2018 08:55 | Lappeenranta Shukokai Karate

Shukokai Karaten Maailmanmestaruus -kilpailut pidettiin, 17.-21.7.2018, Tukholmassa. Etelä-Karjalasta on karatekoita mukana Lappeenrannasta ja Savitaipaleelta sekä Imatralta.

Lauantain 21.7. finaaleissa Santeri Nuottamo, Lappeenrannan Shukokai Karate, nuorten miesten kevytsarja, saavutti hopeaa Kumitessa.

Myös Juuso Hellberg, Savitaipaleen Shukokai Karete, miehet alle 21-vuotiaat kevytsarja, saavutti hopeaa.
 
MM-kilpailujen ensimmäisenä kilpailupäivänä torstaina 19.7. Etelä-Karjalaan saatiin jo kolme MM-pronssia.

Savitaipaleen Eetu Hellberg voitti tuolloin MM-pronssia nuorten alle 21 -vuotiaiden miesten Katassa eli liikesarjassa.

Imatran Vesa Vaittinen puolestaan voitti miesten veteraanisarjassa +50-vuotiaat Katassa sekä myös Kumitessa eli otteluissa MM-pronssia.

Yhteensä Etelä-Karjalaan saatiin kaksi MM-hopeaa ja kolme MM-pronssia. Edellisissä MM-kilpailuissa Saksassa vuonna 2016 mitalisaalis oli yksi pronssi vähemmän.

Lappeenrannan Shukokai Karaten päävalmentaja Esa Kaplas toimi MM -kilpailuissa tuomarina.

Shukokai Karaten Maailmanmestaruuskilpailut kokosi karatekoja ympäri maailmaa


Joka toinen vuosi järjestettävät lajin Maailmanmestaruus -kilpailut pidettiin Tukholmassa. Mukana oli 20 maata ympäri maailmaa ja satoja kilpailijoita eri ikäluokissa.

Näissä Tukholman MM-kilpailuissa Suomea edustavat Lappeenrannan Shukokai Karatesta kolme karatekaa; Sampo Pulliainen, Santeri Nuottamo ja Jesse Stockmakari.

Kuva: Santeri Nuottamo MM-hopeaa Kumitessa. Kuvaaja Katariina Nuottamo


( Päivitetty: 22.07.2018 09:08 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 Nuorten joukkue SM-kultaa Lappeenrantaan!
25.03.2018 19:22 | Lappeenranta Shukokai Karate

Lappeenrannan, Imatran sekä Savitaipaleen nuoret karatekat toivat jälleen useita mitaleita Etelä-Karjalaan lauantaina 24.3. Kotkassa pidetyissä Shukokai Karaten nuorten SM -joukkuekilpailuissa.

SM -kisojen ensikertalainen, lappeenrantalainen Neea Lampinen, ikäluokassa 9-10 vuotiaat, kilpaili liikesarjassa poikkeuksellisesti kotkalaisten poikien joukkueessa. Liikesarjassa osanottajia oli epätasainen jakauma tytöissä ja pojissa. Lampinen pärjäsi poikien joukkueessa upeasti voittaen SM -hopeaa. Lampinen otteli kotkalaisten tyttöjen joukkueessa sijoittuen hienosti ensikertalaisena neljänneksi.

Lappeenrantalaiset Sampo Pulliainen ja Santeri Nuottamo osallistuivat joukkuekisoihin ikäluokassa 15-17 -vuotiaat kolmen hengen joukkueessa, jossa vahvistuksena oli Vantaan Feeli Franssila. Kolmikko voitti SM -joukkue kultaa ottelussa ja saivat myös SM -pronssia liikesarjassa.

Toinen, ensi kerran SM -kisoissa ollut, lappeenrantalainen Jere Pörhönen yhdessä Savitaipaleen Eeli Kankkusen ja Eetu Raution kanssa saavuttivat ikäluokassa 9-10 vuotiaat liikesarjassa neljännen sijan. Ottelussa Pörhönen ja Rautio muodostivat kahden hengen joukkueen sijoittuen viidenneksi.

Kaiken kaikkiaan Etelä-Karjalaan saatiin 9 joukkuemitalia. Lappeenrantaan saatiin 2 kultaa 1 hopea ja 2 pronssia

Lappeenrannassa järjestetään 9. kesäkuuta Shukokai karaten aikuisten SM -kilpailut.  Heinäkuun 16.-22. päivä järjestetään Tukholmassa Shukokai Karaten MM -kilpailut, jonne lähtee myös Lappeenrannasta useampi karateka kilpailemaan.

Tulokset kokonaisuudessaan:

http://www.shukokai.fi/datafiles/userfiles/File/180324_NuortenSM_joukkue_TULOKSET.pdf

Kuvateksti:
Lappeenrannan karatekat yhdessä päävalmentaja, sensei Esa Kaplaksen kanssa. Vasemmalta lukien edessä Jere Pörhönen ja Neea Lampinen, takana Sampo Pulliainen ja Santeri Nuottamo. (kuvaaja: Veli-Matti Pulliainen)


( Päivitetty: 25.03.2018 19:31 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 SM-karate menestystä jälleen Lappeenrantaan
29.10.2017 11:42 | Lappeenranta Shukokai Karate

Shukokai karaten vilkas kilpailuvuosi sai päätöksensä, kun Kotkassa pidettiin viikonloppuna lajin nuorten Suomen mestaruuskilpailut. Kilpailijat olivat 7 – 17 -vuotiaita. Kilpailijoita oli paikalla reilut 100 nuorta karatekaa ympäri Suomea. Lappeenrantaan saatiin kaksi kultaa ja yksi hopea.

Tyttöjen ikäluokassa 2006-2007 lappeenrantalainen SM -kisojen ensikertalainen Neea Lampinen sijoittui Katassa hienosti viidenneksi.

Poikien ikäluokassa 2000-2002 tuli menestystä, kun Lappeenrannan karate-kaksikko Santeri Nuottamo ja Sampo Pulliainen ottivat kaksoisvoiton Katassa, Santerille kultaa ja Sampolle  hopeaa.

Santeri Nuottamo sai kultaa myös Kumitessa. Samassa sarjassa Sampo Pulliainen sijoittui viidenneksi.

Kuvateksti: Voitokkaat karatekat Santeri Nuottamo ja Sampo Pulliainen yhdessä päävamentaja Esa Kaplaksen kanssa. Kuvaaja Veli-Matti Pulliainen.


( Päivitetty: 29.10.2017 12:08 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 EM -mitaleita Lappeenrantaan!
14.10.2017 07:53 | Lappeenranta Shukokai Karate


Lappeenrannan Shukokai Karaten karatekat saivat jo heti ensimmäisenä päivänä EM -mitaleita Tallinnan Euroopanmestaruuskisoista.

Sampo Pulliainen voitti perjantaina 13.10. jo aamupäivästä upeasti EM -pronssia kata -liikesarjoissa ja menestystä tuli lisää hänen voittaessaan myös EM -pronssia kumite ottelussa.

Santeri Nuottamo saavutti perjantain aikana kultaa omassa katassaan sekä myös joukkue-katassa, jossa muut joukkueen jäsenet olivat Savitaipaleen karatekoja. Sampo Pulliainen oli voitokkaan joukkueen varamies.

Jesse Stockmakari miehet, raskas sarja, alle 21 -vuotiaat hävisi pronssiottelunsa kuten myös Nuottamo omassa ottelussaan sijoittuen kuitenkin hienosti EM -kisojen viiden parhaan joukkoon.

Lappeenrannan Shukokai karatesta oli myös Toni Karhula mukana Tallinnan EM -kisoissa. Kristian Yanchukovich joutui peruuttamaan loukkaantumisen vuoksi osallistumisensa viime hetkellä.

Voitokkaat seurakaverukset Sampo ja Santeri Tallinnan EM -kisoissa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen(Kuva Paula Pulliainen)



( Päivitetty: 16.10.2017 09:39 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 Lappeenrantaan useita hopea ja pronssi -mitaleita Shukokai Karaten aikuisten SM -kilpailuista
24.09.2017 15:23 | Lappeenranta Shukokai Karate

Järvenpäässä pidettiin lauantaina 23.9.2017 kansallisen leirin yhteydessä Suomen Shukokai Karateliiton aikuisten SM -kilpailut. Lappeenrannan Shukoi Karaten edustajat saivat SM -kisoista useita hopea- ja pronssimitaleita.

Kumiten eli ottelun miesten kevyessä sarjassa Lappeenrantaa edustava Kristian Yanchukovich ylsi hopealle kuten myös miesten katassa eli liikesarjoissa. Nuorten sarjasta aikuisiin siirtynyt 16 – vuotias Santeri Nuottamo voitti ensimmäisissä aikuisten kilpailussaan pronssia Kumiten kevyessä sarjassa.

Jesse Stockmakari otteli hienosti miesten keskiraskaassa sarjassa hopealle. Lappeenrantalaisten menestystä täydensi sarjassa miehet yli 40 -vuotta Toni Karhula sijoittumalla kolmanneksi raskaan sarjan otteluissa.

Kaiken kaikkiaan lappeenrantalaiset saivat yhteensä 3 hopeaa ja 2 pronssia vuoden 2017 Shukokai Karaten aikuisten SM -kisoista.

Kuvateksti: Kuvassa lappeenrantalaiset SM-mitalistit; vasemmalta Toni Karhula, Jesse Stockmakari ja Santeri Nuottamo. Tupla -mitalisti Kristian Yanchukovich puuttuu kuvasta. Kuvaaja Katariina Nuottamo.


TULOKSET:

http://www.shukokai.fi/datafiles/userfiles/File/170923_AikuistenSM_TULOKSET.pdf


( Päivitetty: 25.09.2017 13:53 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 11.06.2017 09:55 | Lappeenranta Shukokai Karate

Lappeenrannasta 5 karatekaa mukaan maajoukkueeseen!

Shukokai Karaten maajoukkuevalinnat tehtiin viikonloppuna Lappeenrannassa

Suomen Shukokai Karateliitto järjesti Lappeenrannassa viikonlopun aikana maajoukkuekatselmuksen kansallisen leirin yhteydessä lajin harrastajille.

Joka toinen vuosi järjestettävät lajin Euroopanmestaruus -kilpailut pidetään lokakuussa 2017 Tallinnassa. Edelliset Euroopanmestaruus -kilpailut pidettiin kaksi vuotta sitten Sveitsissä. Tuolloin saatiin Lappeenrantaan kaksi EM -mitalia, hopeaa ja pronssia. Etelä-Karjalaan tuli Savitaipaleen maajoukkue kisaajille lisäksi kaksi pronssia.

Kansallisen leirin yhteydessä suoritetussa maajoukkuekatselmuksessa Suomea pääsivät edustamaan Lappeenrannan Shukokai Karatesta 5 karatekaa; Sampo Pulliainen, Santeri Nuottamo, Jesse Stockmakari, Kristian Yanchukovich ja Toni Karhula. Lappeenrantalaisten ikähaitari on 15 – 43 vuotta.  Imatran Shukokaita pääsee edustamaan nuori Jasmin Vaittinen. Savitaipaleelta maajoukkueeseen nimettiin Elias Punkka, Fred Tihomirov sekä Eetu, Juuso ja Satu Hellberg.

- Maajoukkueharjoituksia on pidetty ja pidetään aina EM -kisojen alkuun saakka Suomen Shukokai Karateliiton opistolla Suomenniemellä. Lisäksi lappeenrantalaiset harjoittelevat kerran viikossa kesäaamuisin ulkona Myllysaaressa, sisäliikuntapaikkojen ollessa kesällä kiinni, kertoo Lappeenrannan päävalmentaja Sensei Esa Kaplas (7.dan), joka itse toimii Tallinnan EM-kisoissa tuomaristossa.

Suomen Shukokai Karateliitto juhlii 40 -vuotista taivaltaan

Suomen Shukokai Karateliitto on Shukokai tyylisuunnan pääorganisaatio Suomessa ja se on perustettu 1977, tänä vuonna toimintaa tulee siis 40 vuotta täyteen. Liiton toimintaa juhlistetaan 12. päivä elokuussa Nuuksion Solvallan urheiluopistolla.  Tuolloin pidetään kansallinen Shukokai karateleiri, jonne kaikki lajin harrastajat ovat tervetulleita. Leiri huipentuu illalla pidettävään juhlaan urheiluopistolla.

Ensimmäiset Shukokai tyylisuunnan seurat perustettiin Espooseen, Imatralle sekä Lappeenrantaan. Lajin pääpaikka oli aluksi Espoossa, kunnes vuonna 1993 perustettiin Shukokai-opisto Suomenniemelle ja siitä tuli Shukokai karateliiton pääpaikka. Tällä hetkellä Suomen Shukokai Karateliittoon kuuluu 15 jäsenseuraa, seuratoiminnan painottuessa eteläiseen ja itäiseen Suomeen.

Suomen Shukokai Karateliiton päävalmentajalle 8.dan arvo

Suomen Shukokai Karateliiton päävalmentaja Shihan Yrjö Pursiaiselle myönnettiin toukokuun lopulla Saksan Kleinmachnowissa pidetyllä Maailman päävalmentajien leirillä 8.danin vyöarvo. Vyön myönsivät Shukokai karaten maailman päävalmentajat Shihan Eddie Daniels 9.dan Englanti, Shihan Bill Breshaw 9.dan USA, Shihan Lionell Marinus 9.dan Etelä-Afrikka sekä Shihan Chris Thomson, 9.dan Etelä-Afrikka.

Pursiainen aloitti karateuransa 1972 ja ensikosketus Shukokai karateen oli vuonna 1977, jolloin hän tapasi lajin luojan Kimuran ensimmäisen kerran. Kimuran tekniikan voima ja luonnollisuus tekivät häneen niin syvän vaikutuksen, että siitä lähtien hän on kulkenut Shukokai karaten tietä seuraten kutsumustaan.

Shihan Pursianen on toiminut Karate Shukokai Internationalin tuomarineuvoston puheenjohtajana vuodesta 1996 lähtien. Hän on mukana luonnollisesti myös tulevissa Tallinnan EM -kisojen tuomarineuvostossa.

Vuonna 2013 Liikunta- ja kulttuuriministeri myönsi hänelle Liikunta- ja urheilukulttuuriin kultaisen ansioristin karaten hyväksi tehdystä työstä.

Kuvateksti:
Etelä-Karjalan karatekat Suomen Shukokai Karaten maajoukkueessa.
Kuvaaja Pia Haakana.

(alarivi vasemmalta lukien) Sampo Pulliainen, Fred Tihomirov, Juuso Hellberg, Santeri Nuottamo, (keskimmäinen rivi vasemmalta lukien) Jasmin Vaittinen, Kristian Yanchukovich, Eetu Hellberg, Satu Hellberg, Shihan Yrjö Pursiainen, Sensei Esa Kaplas, (takarivi vasemmalta lukien) Toni Karhula, Jesse Stockmakari. Kuvasta puuttuu Elias Punkka.


( Päivitetty: 11.06.2017 10:05 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 Hopeaa ja pronssia nuorten SM -joukkuekisoista
09.04.2017 09:50 | Lappeenranta Shukokai Karate

Lappeenrannan ja Savitaipaleen nuoret karatekat toivat jälleen useita mitaleita Etelä-Karjalaan lauantaina 8.4. Kotkassa pidetyissä Shukokai Karaten nuorten SM -joukkuekilpailuissa.

Valtakunnallisen Shukokai karateleirin yhteydessä pidetyissä nuorten avoimiin SM -joukkuekisoihin osallistui toistasataa nuorta kilpailijaa. – Shukokai karaten suosio kasvaa ilahduttavasti tasaiseen tahtiin, etenkin nuorten keskuudessa, kertoo Esa Kaplas, 7.dan, Lappeenrannan Shukokai karateseuran perustaja ja päävalmentaja.

Toista kertaa SM -kisoihin osallistuneet lappeenrantalaiset sisarukset Julija ja Maija Arnese-Lihacova saavuttivat viimevuotiseen tapaan upeasti pronssia tyttöjen 12–14 -vuotiaat kumitessa eli ottelussa vahvistettuna järvenpääläisellä tytöllä.

Lappeenrantalaiset Sampo Pulliainen ja Santeri Nuottamo osallistuivat joukkuekisoihin ikäluokassa 15-17 -vuotiaat kahden hengen joukkueella, kun muilla oli kolmen hengen joukkueet. Vajaalukuisuudesta huolimatta he voittivat SM -joukkue hopeaa otteluissa ja saivat myös SM -pronssia liikesarjassa eli katassa.

Lappeenrannassa järjestetään 10. kesäkuuta Shukokai karaten aikuisten SM -kilpailut.  Lokakuussa 11.-15. päivä järjestetään Tallinnassa Shukokai Karaten EM -kilpailut, jonne lähtee myös Lappeenrannasta useampi karateka kilpailemaan.

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://www.shukokai.fi/datafiles/userfiles/File/170408_NuortenSM_joukkue_TULOKSET.pdf

Kuvateksti:

Lappeenrantalaiset SM -mitalistit yhdessä päävalmentajan kanssa. Vasemmalta lukien Julija ja Maija Arnese-Lihacova, sensei Esa Kaplas, Sampo Pulliainen ja Santeri Nuottamo

(kuvaaja: Veli-Matti Pulliainen)


( Päivitetty: 09.04.2017 09:57 )

 - Lappeenranta Shukokai Karate | Linkki



 Hopeaa ja pronssia Shukokai Karaten aikuisten SM -kilpailuista
29.01.2017 19:57 | Lappeenrannan Shukokai ry

Lappeenrannassa pidettiin kuluneena viikonloppuna Suomen Shukokai Karateliiton avoimen painoluokan aikuisten SM -kilpailut. Kilpailuihin osallistui noin 70 kilpailijaa ympäri Suomen.

- Kyseessä oli aikuisten osalta lokakuussa Virossa pidettävien lajin EM -kilpailujen katsastuskilpailu. Kilpailut olivat erittäin kovatasoiset, kertoo yksi kilpailujen tuomareista, Lappeenranta Shukokai Karaten päävalmentaja Esa Kaplas.

Lappeenrannan Shukokai Karatea edustava Toni Karhula, 1.dan, voitti SM -hopeaa miesten veteraanisarjan Kumite -ottelussa. Lappeenrantalaisten mitalisaldoa kartutti Kristian Yantchukovich, 2. dan, saavuttamalla SM -pronssia kata -liikesarjassa, sarjassa yli 16 -vuotiaat.

Kumite -otteluissa, sarjassa yli 16 -vuotiaat, lappeenrantalaiset Jesse Stockmakari sekä Kristian Yantchukovich sijoittautuivat hienosti viidenniksi.

Lappeenrannan päävalmentajalle tunnustusta

Päävalmentaja Esa Kaplas, Lappeenranta Shukokai Karate, sai lajiliitolta tunnustuksena kunniakirjan lähes 40 vuotta kestäneestä lajin eteen tekemästään työstä paikkakunnalla. Esa Kaplas perusti Lappeenranta Shukokai Karateseuran vuonna 1979 ja on toiminut koko ajan seuran päävalmentajana.

Juhlavuosi alkamassa – 40 vuotta Suomessa Shukokai Karatea


Suomen Shukokai Karateliitto on Shukokai tyylisuunnan pääorganisaatio Suomessa ja se on perustettu 1977. Ensimmäiset Shukokai tyylisuunnan seurat perustettiin Espooseen, Imatralle sekä Lappeenrantaan. Vuonna 1993 perustettiin Shukokai-opisto Suomenniemelle, mikä on edelleen ainutlaatuinen Suomen karaten historiassa. Tällä hetkellä Suomen Shukokai Karateliittoon kuuluu 15 jäsenseuraa, seuratoiminnan painottuessa eteläiseen ja itäiseen Suomeen.

Vuosi 2017 on siis lajin 40 -vuotis juhlavuosi Suomessa ja Lappeenrannan Shukokai Karatella oli kunnia järjestää ensimmäinen juhlavuoden tapahtuma

KUVA: SM -pronssia Kristian Yantchukovich, tunnustuksen saanut päävalmentaja Esa Kaplas sekä SM -hopeaa Toni Karhula Kuva Shukokai Lappeenranta

TULOKSET: http://www.shukokai.fi/datafiles/userfiles/File/170128_KimuraCup_AikuistenAvoin_SM_TULOKSET.pdf 


( Päivitetty: 29.01.2017 20:04 )

 - Lappeenrannan Shukokai ry | Linkki



 29.01.2017 19:55 | Lappeenrannan Shukokai ry


 - Lappeenrannan Shukokai ry | Linkki



 Shukokai karaten nuorten SM-mitaleita Lappeenrantaan
31.10.2016 08:24 | Lappeenrannan Shukokai ry

Shukokai karaten vilkas toiminta syksy sai päätöksensä, kun Kotkassa pidettiin viikonloppuna lajin nuorten Suomen mestaruuskilpailut. Kilpailijat olivat 7 – 17 -vuotiaita. Seuraavan kerran nuoret karatekat kohtaavat huhtikuussa 2017 nuorten SM -joukkuekilpailuissa Espoossa.

Lappeenranta Shukokai karaten nuoret menestyivät jälleen hyvin kisoissa. Nuoret saivat yhteensä viisi SM-mitalia. 

Tyttöjen ikäluokassa 2005-2006 lappeenrantalainen Maija Arnesel-Lihacova sijoittui Kata -liikesarjassa upeasti toiseksi. Hän sijoittui myös samassa ikäluokassa Kumite -otteluissa kolmanneksi.

Karoliina Nuottamo puolestaan uudisti viime vuoden voittonsa eli sai SM-kultaa Kata -liikesarjassa ikäluokassa 2002 – 2004.

Poikien ikäluokassa 1999 – 2001 Santeri Nuottamo voitti SM-kultaa Kata -liikesarjassa ja sijoittui saman ikäluokan kevyen sarjan Kumitessa eli otteluissa hopealle.

Kuvateksti: Kuvassa lappeenrantalaiset SM-mitalistit Santeri ja Karoliina Nuottamo sekä Maija Arnesel-Lihacova yhdessä Lappeenranta Shukokai karateseuran päävalmentaja Esa Kaplaksen kanssa. Kuvaaja Katariina Nuottamo.

TULOKSET
 


( Päivitetty: 31.10.2016 08:31 )

 - Lappeenrannan Shukokai ry | Linkki
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  >



©2018 KARATE - Suomen Shukokai Karateliitto: Espoo, Hamina, Helsinki, Imatra, Järvenpää, Kotka, Lappeenranta, Laukaa, Oulu, Porvoo, Savitaipale, Savonlinna, Suomenniemi, Tammisaari ja Vantaa - (tekninen toteutus www.tulilla.fi)